Etelämantereen löytymisestä 200 vuotta - Rohje retkikunnan mukana

Etelämantereen löytymisestä 200 vuotta - Rohje retkikunnan mukana

Tapasimme FINNARP-retkikunnan johtajan Mika Kalakosken viime vuonna. Keskustelimme kelloista ja saimme idean koeponnistaa Adventurister -kellomallia ääriolosuhteissa. Tästä lähti idea yhteistyölle. 

Yhteistyön tuloksena Rohje pääsi Ilmatieteenlaitoksen FINNARP-tutkimusryhmän mukana matkaan maailman eristäytyneimmälle mantereelle. Matkan jälkeen julkaisimme rajallisen määrän tutkimusmatkalle mukaan suunniteltua Rohje Antarctica -erikoismallia. Tuote on rajoitettu 200 kappaleeseen, Antarctican 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Jokaisesta myydystä kellosta lahjoitamme 20 euroa tieteen tueksi Turun Yliopiston luonnontieteen tutkimukseen. Näin voimme osaltamme auttaa, sekä kehittää luonnontiedettä ja sen tutkimusta. 

Lue tarina Etelämantereen seikkailusta alta.

Rohje Antarctica watch on bare hand

Etelämantereen löytymisestä 200 vuotta

200 vuotta sitten - Tunnetun historian mukaan tutkimusmatkailijat Fabian Gottlieb van Bellingshausen ja hänen laivansa miehistö löysivät Etelämantereen 27.1.1820. Kolme päivää myöhemmin 30.1.1820 myös Brittiläinen tutkimusmatkailija Edward Bransfield miehistöineen raportoi nähneensä uuden mantereen kaukaalla etelässä.

Tätä suurinpiirtein Yhdysvaltojen ja Meksikon yhteenlasketun kokoista mannerta, johon mahtuisi kaikki Euroopan maat ja johon saisi helposti myös mm. Australian, alettiin toden teolla tutkimaan ja kartoittamaan 1800-luvun lopulla. Tätä tutkimus buumia kutsutaan Etelänaparetkien sankariajaksi (1897–1922), jolloin 17 merkittävää etelänapa-tutkimusmatkaa kymmenestä eri maasta lähetettiin tutkimaan uutta mannerta. Näillä tutkimusmatkoilla kilpailtiin tavoitteesta päästä niin magneettiselle etelänavalle kuin myös maantieteellinen etelänavalle. 

Nykyään Etelämanner on Antarktiksen sopimuksen avulla suljettu sotilaallinen käytöltä ja varattu vain tieteellisiä ja rauhanomaisia tarkoitusperiä varten. Siellä sijaitsee 70 pysyvää tutkimusasemaa 29 eri maasta. Näistä yksi on Suomen Etelämannertutkimusasema Aboa (73°03'S, 13°25'W), jossa uusimman Rohje Antarctican prototyyppi oli nykypäivän tutkimusmatkalla. 


Retkikunnanjohtaja Mika Kalakoski Kapkaupungissa. Kuvat: Pasi Ylirisku / FINNARP 2019 Kuvat: Pasi Ylirisku / FINNARP 2019

Retkikunnanjohtaja Mika Kalakoski Kapkaupungissa. Kuvat: Pasi Ylirisku / FINNARP 2019

Tutkimukset nykypäivänä

Etelämantereen tutkiminen luo uutta tietoa maapallon historiasta ja esimerkiksi bio- ja fysikaalisistatieteistä.

Geologisesti on huomattavaa, että Etelämanner ja sitä ympäröivät meret ovat olleet merkittävä osa maapallon esihistoriaa. Sen peruskallion palaset voivat tarjota avaimia oivaltamaan maapallon kehitystä, ympäristön muutosta ja maailman eliöstön kehitystä.

Etelämantereen jäätiköt ovat säilyttäneet sisäänsä myös paljon ns. ilmastodataa, jonka avulla voidaan tutkia ilmastonmuutoksen historiaa ja tehdä ennustuksia tulevasta. Tutkimuksen kohteita ovat esimerkiksi jään, meren, maan ja ilmakehän muutokset ja niiden vuorovaikutusten ymmärtäminen. Tätä tietoa pyritään hyödyntämään ilmastonmuutoksen kuvauksessa ja sen ennustettavuudessa.

Antarctica kylmänä, eristyneenä ja koskemattomana ympäristönä on ainutlaatuinen tutkimusympäristö myös ihmistutkimukseen. Kylmyyden, pimeyden ja eristyneisyyden vaikutuksia ihmisiin tutkimaan seuraamalla mm. alueella toimivien tutkijoiden ja muun henkilöstön terveyttä ja hyvinvointia.


Tutkimusasema Aboa. Kuvat: Pasi Ylirisku / FINNARP 2019 Tutkimusasema Aboa. Kuvat: Pasi Ylirisku / FINNARP 2019

Tutkimusasema Aboa. Kuvat: Pasi Ylirisku / FINNARP 2019

Suomen Etelämanner-tutkimus

Suomen Etelämanner-tutkimusohjelman hankkeiden kenttätyöt järjestää Suomen Etelämanner-logistiikka FINNARP. FINNARP myös ylläpitää Etelämantereella omaa tutkimusasemaa Aboa. 

Suomen oma tutkimusasema Aboa avattiin helmikuussa 1989 ja vielä saman vuoden lopulla tehtiin ensimmäinen suomalainen tutkimusretki Etelämantereelle. Oman tutkimusaseman valmistumisen jälkeen Suomesta on tehty tutkimusmatkoja Etelämantereelle säännöllisesti.

FINNARP 2019 retkikunta, lähti matkaan Helsingistä 15. joulukuuta ja palasi takaisin Suomeen 3. helmikuuta 2020. Tämän viimeisimmän matkan päätavoitteena olivat painovoima- ja seismiset mittaukset jäätiköllä tutkimusasema Aboan läheisyydessä, kosmisen säteilyn mittaukset italialais-ranskalaisella Dome C -asemalla, sekä Schirmacher Oasiksen järvien vesitaseen, jään ja lämpöososuhteiden mittaukset Venäjän tutkimusasemalla. Tarkemmin FINNARP 2019 tutkimusmatkasta voit lukea heidän omalta verkkosivuilta.  

FINNARP-2019 retkikunnan mukana myös Rohje pääsi todelliseen ääriolosuhde-testiin. Kehitimme tutkimusmatkaa varten Rohje Adventurister kellosta oman Antarctica- mallin, joka pääsi tulikokeeseen tutkimusryhmän johtajan Mika Kalakosken mukana. Kelloon luonnollisesti valikoitui kylmiin olosuhteisiin sopiva rannekevaihtoehto, suomalainen käsityönä valmistettu poronnahkaranneke.

Elämää Etelämantereella

Jututimme Mika Kalakoskea heidän palattuaan takaisin Suomeen. Halusimme tietää tarkemmin millaista oikeasti on työskennellä Etelämantereella.

Onko etelänavalla aluskasvillisuutta tai elämää?

“Ruohovartisia kasveja kasvaa niemimaalla. Täällä missä me toimimme on myös pikkuisen sammalta. Sitä kasvaa siellä missä on eläinten jätöksiä. Eläimet ovat pääasiassa hämähäkkieläimiä ja karhukaisia, eli mikroskooppisia hyvin pieniä eläimiä. Sulamisvesi lammikoissa on myös nauhamaista levää.” 

Minkälaisilla vehkeillä näissä oloissa pääsee liikkumaan?

Liikkumiseen FINNARP:lla on käytössään mm. moottorikelkkoja, Toyota Hilux (44-tuumaisilla renkailla) sekä muun muassa Nasu-telakuorma-autoja. 

Miten nykyaikaisen tutkimusmatkan rahoitus tapahtuu ja kuinka usein tutkijat ylipäätään pääsevät matkustamaan Etelämantereelle?

Mika kertoo rahoituksen olevan nelivuotinen. Ensimmäinen vuosi alkaa matkojen suunnittelulla. Valitaan minkä ryhmän on järkevin mennä ja sen jälkeen valmistellaan retkikunta. Henkilöstölle tehdään terveystarkastukset, vaatetukset ja kaikki mahdollinen valmiiksi. On mahdollista että ryhmällä on yksi tai kaksi ns. "kenttäkautta" neljän vuoden aikana. Työtä tehdään paljon etukäteen ja matkan jälkeen työaikaa menee saadun datan analysoimiseen.

Kiinnostavaa oli Kalakosken esille tuoma näkemys nykypäivän löytöretkeilijöistä:
"Nykypäivänä ei voi oikein sanoa olevansa löytöretkeilijä, vaikka tutkimustyö tehdään samoissa olosuhteissa kuin löytöretkeilijät teki. Varsinaiset löydöt tapahtuvat sitten, kun tutkijat palaavat takaisin kotiin ja alkavat analysoimaan dataa.”

Mika Kalakoski korosti myös puheissaan sitä, että tiede on maailmassa yhteistä ymmärrystä tuova asia:
"Se ei riitä että yksi tutkija tai yhden maan tutkijat tekee, vaan siihen tarvitaan paljon väkeä ja tietoa. Sitä tavallaan ajatellaan, että ollaan tekemässä yhteistä asiaa maapallolle - olisi absurdia jos päättäisi yhtäkkiä ettei mennä sinne tekemään yhdessä, se olisi vähän sellainen että hylätään ihmiskunta ja eristäydytään kokonaan: ei tämä koske meitä!"

Koska Etelämantereen löytymisestä tuli tänä vuonna täyteen 200 vuotta ja meille ilmeni mahdollisuus osallistua tähän upeaan tutkimusmatkaan, päätimme tuoda markkinoille rajallisen määrän, myös tutkimusmatkalla mukana ollutta, Rohje Antarctica -mallia. Tuote on rajoitettu 200 kappaleeseen, 200-vuoden kunniaksi.

Miten Rohje Adventurister Antarctica toimi Etelämantereella?
“Kello toimi koko matkan ja sai hyvää testauskokemusta. Tyylikäs kello!” - Mika Kalakoski


Lähteet:

  • Mika Kalakoski -haastattelu, 03.03.2020
  • https://www.antarctica.fi
  • https://www.scar.org/science
  • https://www.irishexaminer.com/breakingnews/ireland/armys-top-man-to-lead-ceremony-for-edward-bransfield-the-corkman-who-spotted-antartica-976861.html
  • https://www.irishtimes.com/life-and-style/abroad/edward-bransfield-the-corkman-who-discovered-the-antarctic-1.3034958
  • https://www.webcitation.org/67Z0HPi6X