Tarinamme

Historia

Tarina alkoi neljän ystävän yhteisestä matkasta Sveitsin vuoristossa kesällä 2015. Vielä tuolloin oma kellomerkki oli vain kaukainen unelma. Koitti vuosi 2016 ja tarina sai jatkoa. Ystävykset pakkasivat reput ja matkasivat Itä-Euroopan halki. Jo perinteeksi muodostunut reissu sai jatkoa jälleen seuraavana vuonna. Näiden matkojen ansiosta ystävykset ottivat askeleita kohti unelman toteutusta seikkailujen yhdistäessä heitä entisestään.

Syksyn sateisimpana päivänä vuonna 2017 ystävykset rohkaistuivat ottamaan suuren askeleen. Tällöin syntyi Rohje. Sana Rohje tulee suomen kielen sanasta rohjeta, eli uskaltaa tehdä ja tarttua tilaisuuteen. Suunnittelupöydälle siirryttiin välittömästi ja seikkailua korostavan Adventurister-mallin kehitystyö aloitettiin. Vuosi 2018 vierähti parhaiden kumppanien etsinnässä, suunnittelussa ja useiden rannekellon prototyyppien valmistuksessa.

Alusta alkaen oli selvää, että rannekkeen materiaalin tulisi olla parasta mahdollista. Poronnahka on eksoottinen luksusmateriaali sen pehmeän, keveän ja kestävän ominaisuuksien vuoksi. Se antaa kellolle arktisen ainutlaatuisen perimän. He löysivät täydellisen kumppanin rannekkeiden tuottajaksi Tampereelta.

Tamperelaisessa käsityöläispajassa oli valmistettu rannekkeita jo 1940-luvulla. Rannekkeiden valmistus oli kuitenkin jäänyt taka-alalle vuosikymmenten saatossa. Tämä unohtunut rannekkeiden valmistamisen perinne herätettiin yhteistyön ansiosta uudelleen henkiin.

Kauan odotettu hetki koitti vuoden 2019 alussa. Kaikki aiempi työ kulminoitui tuohon hetkeen. Oli aika julkaista esikoismalli – Rohje Adventurister.

Rohje nyt

Ystävyys, uskallus ja tinkimätön laatu ovat suomalaisten Rohje-kellojen perustana. Rohje-rannekelloissa yhdistyy pohjoismaalainen muotoilu ja kansainvälisen vertailun kestävä korkeatasoinen laatu.

Esikoismalli Rohje Adventurister on tehty omien teiden kulkijoille, rohkeille seikkailijoille. Suuntautui seikkailusi minne tahansa, arktinen ja uniikki suomalainen kello muistuttaa tärkeistä arvoista sekä pohjolan luonnosta.

Nykypäivänä kellon tulee näyttää muutakin kuin aikaa, se viestii kantajan arvomaailmasta ja tyylistä. Missä ikinä menetkin, minne hyvänsä kuljetkaan, on rohjettava tarttua tilaisuuksiin - tai niin ainakin me Rohjeella ajattelemme.


Tervetuloa mukaan,
Antti, Henry, Ville ja Arno

AnttiHenryVille Arno

Tilaa Rohjesähke, jotta pysyt kartalla uusista malleista. Seuraa Rohjeen tarinaa somessa ja siirry ostoksille.