👉 LOPPUUNMYYNTI – kaikki jopa -70%
Rohje syntyi halusta luoda kelloja, jotka yhdistävät pohjoismaisen pelkistetyn muotoilun, laadukkaat materiaalit ja kestävän ajattelun. Olemme ylpeitä siitä, mitä olemme yhdessä tiimimme ja asiakkaidemme kanssa rakentaneet: tuhannet Rohje-kellot ovat löytäneet kodin ympäri maailman ja kulkeneet mukana niin arjessa kuin merkittävissä hetkissä.
Nyt olemme tehneet päätöksen lopettaa Rohje-brändin tarina. Päätös ei ollut helppo, mutta se tuntui oikealta tässä vaiheessa. Haluamme olla avoimia: syyt liittyvät ennen kaikkea siihen, että markkina on muuttunut ja meidän matkamme tämän brändin kanssa on tullut luonnolliseen päätöspisteeseen.
Ennen kuin suljemme luvun lopullisesti, haluamme tarjota kaikille vielä mahdollisuuden hankkia Rohje-kellon muistoksi tästä yhteisestä matkasta. Järjestämme loppuunmyynnin, jossa suurin osa tuotteista on jopa -70% alennuksessa. Varasto on rajallinen, eikä uusia kelloja enää valmisteta.
Halumme on ennen kaikkea kiittää sinua – asiakas, seuraaja, ystävä – että olet ollut osa Rohjeen tarinaa. Ilman teitä tämä matka ei olisi ollut mahdollinen.
Uusia Rohje kelloja emme enää jatkossa tee, mutta kokemukset, tarinat ja yhteisö jäävät elämään. Toivomme, että Rohje on ollut sinulle enemmän kuin vain kello – ehkä muistutus ajasta, hetkistä ja suunnasta, jota olet elämässäsi kulkenut.
Kiitos vielä kerran. ❤️
– Rohje-tiimi